Positivismi: mitä se on, looginen positivismi ja kritiikki
Päivitetty 11. marraskuuta 2026 · Lukuaika 8 min · Tekijä: Spire Light
Positivismi on tieteenfilosofinen suuntaus, jonka mukaan luotettava tieto perustuu havaintoihin ja tieteen tehtävä on löytää ilmiöiden säännönmukaisuuksia luonnontieteiden tapaan. Sen tunnetuin varhainen edustaja on 1800-luvun ranskalainen filosofi Auguste Comte, ja 1900-luvun alkupuolella sitä jatkoi Wienin piirin looginen positivismi. Opinnäytetyössä positivismiin törmää yleensä silloin, kun pitää perustella, millaista tietoa oma tutkimus tavoittelee.
Mitä positivismi tarkoittaa?
Tieteen termipankki määrittelee positivismin 1800-luvun filosofiseksi ajatussuuntaukseksi, jonka päämääränä oli tieteellistää filosofia ja ihmistieteellinen tutkimus perustamalla ne empirismille ja luonnontieteiden tutkimusihanteille. Empirismi on näkemys, jonka mukaan tieto pohjautuu kokemukseen. Positiivinen ei tässä tarkoita myönteistä: positivismissa korostettiin termipankin mukaan positiivisia eli erityistieteellisesti hahmotettavia tosiasioita. Ensimmäisenä termiä käytti Claude Henri Saint-Simon, mutta Comten positivismi tuli tunnetummaksi. Positivistit kannattivat termipankin mukaan usein kantaa, jonka mukaan kaikki tieto on voitava palauttaa välittömästi aistittavia tosiasioita koskeviksi väitteiksi tai niiden perusteella tehdyiksi yleistyksiksi.
Termipankki luettelee positivismille ominaisia piirteitä:
- kausaaliselitykset ja yleiset lait
- määrällinen tarkastelutapa
- metodin ykseys eli sama tieteellinen menetelmä kaikille tieteille
- objektiivisuuden korostaminen
- luonnontieteellinen tutkimus esikuvana myös ihmistieteille
Auguste Comte ja kolmen vaiheen laki
Auguste Comte (1798–1857) esitti ajattelunsa kuusiosaisessa teoksessa Cours de philosophie positive (1830–1842). Hänen kolmen vaiheen lakinsa mukaan ihmiskunnan ajattelu kulkee teologisesta vaiheesta metafyysisen kautta positiiviseen. Teologisessa vaiheessa ilmiöt selitetään yliluonnollisilla voimilla, metafyysisessä abstrakteilla olioilla. Positiivisessa vaiheessa mieli lakkaa etsimästä ilmiöiden syitä ja rajoittuu niitä koskeviin lakeihin. Absoluuttiset käsitteet vaihtuvat suhteellisiin. Termipankin mukaan positivismiin ja erityisesti sen comtelaiseen muotoon liittyi edistysusko: ajattelu kehittyy kohti tieteellistä tietoa.
Comte järjesti tieteet hierarkiaksi matematiikasta tähtitieteen, fysiikan, kemian ja biologian kautta sosiologiaan: yleisyys vähenee ja monimutkaisuus kasvaa. Hän otti käyttöön sanan sosiologia, ja hänen yhteiskuntatieteestään käytettiin myös nimeä sosiaalinen fysiikka. Ajatus, että yhteiskuntaa voi tutkia samalla otteella kuin luontoa, on positivismin ydin, ja juuri tätä ajatusta hermeneuttinen perinne on kritisoinut.
Looginen positivismi: Wienin piiri ja Eino Kaila
Wienin piiri oli Moritz Schlickin johtama filosofien ja tieteilijöiden ryhmä, joka kokoontui Wienissä 1920- ja 1930-luvuilla. Sen keskeisiä jäseniä olivat muun muassa Rudolf Carnap, Otto Neurath ja Hans Hahn, jotka allekirjoittivat piirin ohjelmajulistuksen Wissenschaftliche Weltauffassung: Der Wiener Kreis (1929). Piirin filosofiaa kutsutaan loogiseksi positivismiksi tai uuspositivismiksi. Termipankin mukaan nimitystä looginen empirismi käytetään joskus synonyymina, mutta useimmiten sillä viitataan laajemmin myöhempään, loogisesta positivismista kehittyneeseen filosofiaan.
Keskeinen periaate oli verifiointiperiaate eli todennettavuusehto: lause, jota ei periaatteessakaan voi todentaa aistihavainnolla, on merkityksetön. Tarkoitus oli vetää raja havaintoihin perustuvan tieteen ja metafysiikan välille. Metafyysiset väitteet eivät piirin mukaan olleet vääriä vaan tiedollisesti tyhjiä. Varsinkin alussa loogiselle positivismille oli termipankin mukaan ominaista myös käännettävyysteesi: tieteen käsitteet on voitava palauttaa välittömästi havaittavia tosiasioita koskeviin lauseisiin. Lisäksi piiri vaati tieteiden ykseyttä. Piiri hajosi 1930-luvulla: Schlick murhattiin 1936, ja monet jäsenet muuttivat ulkomaille.
Suomalainen yhteys on Eino Kaila. Juha Mannisen Tieteessä tapahtuu -lehdessä julkaistun artikkelin ”Positivismin kriitikosta positivistiksi” (2002) mukaan Kaila kävi Wienissä 1929 ja väitteli siellä piirin jäsenten kanssa, ja piirin samana vuonna ilmestyneessä ohjelmajulistuksessa hänet mainittiin piiriä lähellä olevana. Kaila arvioi Carnapin ajattelua kriittisesti teoksessa Der logistische Neupositivismus: Eine kritische Studie (Turun yliopisto 1930), ja samana vuonna hänet nimitettiin teoreettisen filosofian professoriksi Helsingin yliopistoon. Hänen oppilaitaan oli Georg Henrik von Wright. Manninen muistuttaa, että puhe piirin jäsenistä on kielikuva: piiri oli pikemminkin verkosto kuin koulukunta, jolla olisi ollut yhteiset opinkappaleet. Tässä verkostossa Kaila oli hänen mukaansa kiistatta mukana. Aiheesta kertoo laajemmin Ilkka Niiniluodon ja Heikki J. Koskisen toimittama Wienin piiri (Gaudeamus 2002), jossa Niiniluoto käsittelee omassa luvussaan Kailan suhdetta piiriin.
Popper ja falsifikationismi: kritiikki, ei positivismia
Karl Popperia (1902–1994) ei pidä kutsua positivistiksi. Hän ei kuulunut Wienin piiriin, vaikka keskusteli sen jäsenten kanssa ja hänen teoksensa Logik der Forschung ilmestyi piirin julkaisusarjassa. Kirja ilmestyi jo vuonna 1934, vaikka sen painovuodeksi on merkitty 1935. Popperin mukaan yleistä väitettä on loogisesti mahdotonta todentaa kokemuksen avulla: miljoona valkoista joutsenta ei todista, että kaikki joutsenet ovat valkoisia, mutta yksi musta joutsen kumoaa väitteen.
Siksi Popper korvasi todentamisen kumoamisella eli falsifioinnilla. Termipankin mukaan falsifikationismi on näkemys, jonka mukaan teoriassa ei saa olla periaatteellisia esteitä sen kumoamiseksi. Falsifioitavuus oli Popperille tieteen ja epätieteen rajanvetokriteeri. Esimerkiksi Einsteinin suhteellisuusteoria teki riskialttiita ennusteita, jotka olisivat voineet osoittautua vääriksi, ja valon taipumista koskeva ennuste vahvistui vuonna 1919. Psykoanalyyttisia teorioita Popper taas piti sellaisina, ettei niitä voi testata eikä kumota. Hän ei myöskään hyväksynyt ajatusta, että havaintoja kuvaavat perustelauseet saisivat varmuutensa suoraan kokemuksesta: niidenkin hyväksyminen on hänen mukaansa päätös, jota voi koetella uudelleen. Suomeksi Popperia voi lukea esimerkiksi teoksesta Arvauksia ja kumoamisia (suom. Eero Eerola, Gaudeamus 1995).
Mitä on postpositivismi?
Postpositivismi on positivismin jälkeinen suuntaus, joka pitää kiinni todellisuuden olemassaolosta ja järjestelmällisestä havaintoaineistosta mutta luopuu varman tiedon tavoittelusta. Egon Guba ja Yvonna Lincoln kuvaavat sen paljon käytetyssä paradigmavertailussaan (1994) yritykseksi vastata positivismia kohtaan esitettyyn hankalimpaan kritiikkiin pysyen silti pohjimmiltaan samoissa perusoletuksissa. Heidän mukaansa todellisuus on olemassa, mutta ihminen tavoittaa sen vain epätäydellisesti ja todennäköisyyksien varassa. Objektiivisuus on ihanne, jota kriittinen tiedeyhteisö vartioi. Toistetut tulokset ovat todennäköisesti tosia, mutta aina alttiita kumoutumiselle.
Guban ja Lincolnin mukaan postpositivismin metodologiassa pyritään falsifioimaan hypoteeseja, ja mukana voi olla myös laadullisia menetelmiä. Positivismin he liittävät hypoteesien todentamiseen ja pääosin määrällisiin menetelmiin. He totesivat 1990-luvulla myös, että valta-asema oli edeltävinä vuosikymmeninä siirtynyt postpositivisteille, positivismin ”luonnollisille perillisille”. Jos kuvaat omaa määrällistä tutkimustasi positivistiseksi, mieti siksi, kuvaisiko postpositivismi sitä paremmin.
Postpositivismissa korostuu Guban ja Lincolnin mukaan kriittinen multiplismi, jota he kuvaavat triangulaation uudistetuksi muodoksi: samaa asiaa tarkastellaan useasta suunnasta, jotta väärät hypoteesit kumoutuisivat. Lisäksi tutkimusta tehdään luonnollisemmissa ympäristöissä, kerätään tietoa tilanteista ja otetaan huomioon, millaisia merkityksiä ihmiset antavat omalle toiminnalleen.
Positivismi, hermeneutiikka ja sosiaalinen konstruktionismi: erot
Arja Jokinen jakaa Tietoarkiston Laadullisen tutkimuksen verkkokäsikirjassa laadullisen tutkimuksen fakta-, kokemus- ja konstruktionistiseen näkökulmaan. Faktanäkökulma nojaa hänen mukaansa positivistiseen tietoteoriaan, kokemusnäkökulma hermeneuttiseen tutkimusperinteeseen ja fenomenologiaan ja konstruktionistinen näkökulma sosiaaliseen konstruktionismiin ja etnometodologiaan. Alla oleva taulukko mukailee hänen vertailuaan: sarakkeet ovat hänen näkökulmansa, ja suluissa on perinne, johon kukin nojaa. Tyypillisiä menetelmiä koskeva rivi on lisätty. Jokinen itse muistuttaa, että vertailu on karkea pelkistys, joka ei näytä näkökulmien sisäistä vaihtelua.
| Faktanäkökulma (positivismi) | Kokemusnäkökulma (hermeneutiikka, fenomenologia) | Konstruktionistinen näkökulma (sosiaalinen konstruktionismi) | |
|---|---|---|---|
| Todellisuus | Objektiivinen, yksilöiden näkemyksistä riippumaton | Subjektiivinen ja moninainen | Relationaalinen, moninainen ja alati rakentuva |
| Kielen rooli | Kieli heijastaa todellisuutta | Kieli on väline sanoittaa kokemusta | Kieli rakentaa todellisuutta |
| Tutkija | Ulkopuolinen havainnoitsija | Ymmärtävä kanssakokija | Tulkitseva analyytikko |
| Tavoite | Kuvata ja selittää tosiasioita | Ymmärtää merkityksiä | Tehdä näkyväksi, miten itsestäänselvyydet rakentuvat |
| Tyypillinen menetelmä | Kysely, koe ja tilastollinen analyysi; laadullisessa tutkimuksessa esimerkiksi asiantuntijahaastattelu | Pitkät, avoimet haastattelut ja tulkitseva analyysi | Diskurssianalyysi, vuorovaikutuksen ja tekstien analyysi |
Huomaa, että Jokisen faktanäkökulma on laadullisen tutkimuksen näkökulma: positivismin ja hermeneutiikan ero ei ole sama asia kuin määrällisen ja laadullisen tutkimuksen ero. Hermeneutiikka pyrkii ymmärtämään merkityksiä tulkitsemalla, ja selittämisen ja ymmärtämisen erottelu ulottuu Diltheyhin. Siitä kerrotaan oppaassa hermeneutiikasta. Sosiaalinen konstruktionismi taas tutkii, miten todellisuutta rakennetaan puheessa ja toiminnassa.
Onko määrällinen tutkimus aina positivistista?
Ei. Menetelmä ja tieteenfilosofia ovat eri asioita. Kun keräät kyselyaineiston ja analysoit sen tilastollisesti, et sitoudu verifiointiperiaatteeseen tai väitteeseen, että tulokset ovat lopullisesti tosia. Tilastollisessa testauksessa ei todisteta hypoteesia todeksi, vaan arvioidaan, voiko nollahypoteesin hylätä. Siitä kerrotaan tarkemmin oppaassa hypoteesista. Tulosten tulkinta todennäköisinä ja kumottavissa olevina on lähempänä postpositivismia.
Guban ja Lincolnin kuvauksessa positivistinen tutkimus muotoilee kysymykset tai hypoteesit väitteiksi, jotka testataan empiirisesti, ja kontrolloi tekijöitä, jotka voisivat vääristää tuloksia. Tämä on lähellä deduktiivista etenemistä teoriasta hypoteesiin ja aineistoon. Päättelytapojen eroista kerrotaan oppaassa induktiivisesta ja deduktiivisesta päättelystä.
Toisaalta laadullinenkin tutkimus voi nojata faktanäkökulmaan. Jokisen mukaan faktanäkökulmassa haastateltava ymmärretään lähinnä informanttina, jolla on tietoa tutkittavasta asiasta. Hän viittaa tässä Marja Alastalon ja Maria Åkermanin asiantuntijahaastattelun analyysia käsittelevään lukuun (2010). Älä siis kirjoita määrällistä opinnäytetyötä automaattisesti positivistiseksi. Kuvaa sen sijaan, mitä oletat todellisuudesta ja tiedosta. Kyselytutkimuksen käytännöstä, kuten mittareista, otannasta ja analyysista, kerrotaan oppaassa määrällisestä tutkimuksesta.
Positivismi opinnäytetyössä ilman olkiukkoa
Kun positivismia käytetään vastakohtana, jota vasten oma laadullinen tutkimus esitellään, siitä tulee helposti olkiukko: positivistien väitetään uskovan, että ihmiset ovat koneita tai että numerot kertovat kaiken. Kirjoita tarkemmin. Positivistinen tai postpositivistinen lähtökohta sopii, kun kysyt, kuinka yleinen jokin ilmiö on, eroavatko ryhmät toisistaan tai onko muuttujien välillä yhteys, ja kun tutkittavaa asiaa voi mitata. Se ei sovi, jos haluat ymmärtää, mitä jokin merkitsee tutkittaville.
- Erota Comten positivismi, Wienin piirin looginen positivismi ja postpositivismi toisistaan.
- Älä kutsu Popperia positivistiksi.
- Kerro, mitä oma työsi olettaa todellisuudesta, tiedosta ja tutkijan roolista, äläkä vain mitä se ei oleta.
- Pidä lähtökohta ja menetelmä johdonmukaisina: jos sanot tulostesi olevan tulkintoja, älä myöhemmin yleistä niitä koko perusjoukkoon.
- Pidä tieteenfilosofinen osuus lyhyenä, ellei ohjeesi tai ohjaajasi edellytä laajempaa käsittelyä.
Sara tekee liikunnanohjaajaopintojensa (AMK) opinnäytetyön kyselynä kunnan liikuntapalveluiden asiakkaille.
Heikko versio: ”Tutkimukseni on positivistinen, joten tulokseni ovat objektiivisia ja totta.”
Parempi versio: ”Tutkimukseni lähtökohta on lähellä postpositivismia. Oletan, että asiakkaiden tyytyväisyyttä voi mitata, mutta vain epätarkasti: mittari kuvaa sitä, mitä kysymykset kysyvät, ja vastaukset riippuvat siitä, ketkä vastasivat. Siksi esitän tulosten epävarmuuden, esimerkiksi luottamusvälit, ja raportoin vastausprosentin. Tulokset koskevat liikuntapalveluiden asiakkaita, eivät kaikkia kunnan asukkaita.”
Positivismin kritiikki
- Verifiointiperiaate ei täytä omaa ehtoaan. Periaatetta itseään ei voi todentaa aistihavainnolla. Oman ehtonsa mukaan se olisi siis itsekin merkityksetön, kuten termipankin Wienin piiriä käsittelevässä artikkelissa todetaan.
- Yleisiä lakeja ei voi todentaa. Tiukka verifiointiperiaate tekisi luonnonlaeistakin merkityksettömiä. Wienin piirissä periaatetta lievennettiin, ja Carnap siirtyi puhumaan osittaisesta testattavuudesta.
- Havainnot eivät ole teoriasta vapaita. Guba ja Lincoln muistuttavat, että se, mitä tosiasioiksi havaitaan, riippuu teoriasta, jonka läpi katsotaan, ja ettei tosiasioita ja arvoja voi täysin erottaa.
- Ihmisen toimintaa ei voi selittää pelkillä syillä. Hermeneuttisen perinteen mukaan ihmistieteissä on ymmärrettävä merkityksiä ja tarkoituksia, ei vain selitettävä syitä.
- Paradigman muutos. Thomas Kuhnin teos The Structure of Scientific Revolutions (1962) nosti esiin ajatuksen tieteen paradigmojen muutoksesta: tiede ei kasva vain havaintojen kertyessä, vaan sen historiassa on vallankumouksia. Kuhnin kritiikki kohdistui ennen kaikkea loogiseen positivismiin, ja häntä pidetään yhtenä niistä, joiden työ sai sen lopullisesti väistymään.
Kritiikki ei tee positivismin vaatimuksista arvottomia. Esimerkiksi menetelmien tarkka kuvaaminen ja se, että lukija voi tarkistaa, miten tuloksiin päädyttiin, ovat tavoitteita myös laadullisessa tutkimuksessa. Kun arvostelet positivismia opinnäytetyössä, kohdista kritiikki johonkin sen väitteeseen ja kerro, kenen esittämästä kritiikistä on kyse.
Usein kysyttyä
- Mitä positivismi tarkoittaa?
- Positivismi on tieteenfilosofinen suuntaus, jonka mukaan luotettava tieto perustuu havaintoihin ja tieteen tehtävä on löytää ilmiöiden säännönmukaisuuksia luonnontieteiden tapaan. Sille ovat ominaisia yleiset lait ja kausaaliselitykset, määrällinen tarkastelutapa, metodin ykseys ja objektiivisuuden korostaminen. Tunnetuin varhainen edustaja on Auguste Comte (1798–1857).
- Mitä on looginen positivismi?
- Looginen positivismi eli uuspositivismi on Wienin piirin 1920- ja 1930-luvuilla kehittämä filosofia. Sen keskeinen periaate oli verifiointiperiaate: lause, jota ei periaatteessakaan voi todentaa aistihavainnolla, on merkityksetön. Näin piiri halusi erottaa tieteen metafysiikasta. Suomalainen Eino Kaila oli yhteydessä piiriin ja arvioi Carnapin ajattelua kriittisesti.
- Onko määrällinen tutkimus aina positivistista?
- Ei. Menetelmä ja tieteenfilosofia ovat eri asioita. Kysely ja tilastollinen analyysi eivät sitouda verifiointiperiaatteeseen eivätkä väitteeseen, että tulokset ovat lopullisesti tosia. Kun tulokset tulkitaan todennäköisinä ja kumottavissa olevina, lähtökohta on lähempänä postpositivismia. Kerro opinnäytetyössä, mitä oletat todellisuudesta ja tiedosta, äläkä käytä nimitystä automaattisesti.
- Mikä ero on positivismilla ja hermeneutiikalla?
- Positivismi pitää luonnontieteitä tiedon esikuvana: tavoitteena on selittää ilmiöitä ja löytää säännönmukaisuuksia, ja tutkija pyrkii olemaan ulkopuolinen havainnoitsija. Hermeneutiikka pyrkii ymmärtämään merkityksiä tulkitsemalla, ja tutkijan esiymmärrys on osa tulkintaa. Positivismiin liitetään tavallisesti määrälliset menetelmät, hermeneutiikkaan haastattelut ja tekstien tulkinta.
Lue myös
Hermeneutiikka: tulkinta, esiymmärrys ja hermeneuttinen kehä
Mitä hermeneutiikka tarkoittaa, miten hermeneuttinen kehä ja esiymmärrys toimivat ja miten hermeneuttisesta lähtökohdasta kirjoitetaan opinnäytetyön menetelmäluvussa.
Määrällinen tutkimus: menetelmät, kyselylomake ja analyysi
Mitä määrällinen tutkimus on, miten kyselylomake ja otanta suunnitellaan ja millä tilastollisilla menetelmillä kyselyaineisto analysoidaan opinnäytetyössä.
Hypoteesi: määritelmä, tyypit ja esimerkkejä
Mikä hypoteesi on, miten nolla- ja vastahypoteesi eroavat, miten hypoteesi muotoillaan ja miksi laadullisessa tutkimuksessa käytetään yleensä tutkimuskysymyksiä.
Sosiaalinen konstruktionismi: mitä se on ja miten se näkyy tutkimuksessa
Mitä sosiaalinen konstruktionismi tarkoittaa, miten se eroaa konstruktivismista, positivismista ja hermeneutiikasta ja miten se näkyy opinnäytetyön tutkimuskysymyksissä ja analyysissa.