Siirry sisältöön
Päävalikko

Sosiaalinen konstruktionismi: mitä se on ja miten se näkyy tutkimuksessa

Päivitetty 11. marraskuuta 2026 · Lukuaika 8 min · Tekijä: Spire Light

Sosiaalinen konstruktionismi on tieteenfilosofinen näkökulma, jonka mukaan sosiaalinen todellisuus rakentuu ihmisten välisessä toiminnassa ja erityisesti kielenkäytössä. Asiat, joita pidämme luonnollisina ja itsestään selvinä, ovat syntyneet tietyssä ajassa ja kulttuurissa, ja ne voisivat olla toisin. Tutkimuksessa tämä tarkoittaa, että kysytään, miten jostakin puhutaan ja millaisia seurauksia puhetavoilla on.

Mitä sosiaalinen konstruktionismi tarkoittaa?

Tieteen termipankin uskontotieteen artikkelin mukaan konstruktionismi on lähtökohta, jonka mukaan yhteisössä elävien ihmisten kielelliset käytännöt muodostavat heidän todellisuuttaan eivätkä ainoastaan kuvaa sitä. Artikkelissa tiivistetään psykologi Vivien Burriin (2003) viitaten neljä piirrettä, jotka yhdistävät kaikkia konstruktionistisia lähestymistapoja:

  • kriittisyys itsestäänselvyyksinä pidettyjä asioita kohtaan
  • historiallisen ja kulttuurisen erityislaatuisuuden painottaminen
  • tiedon tuotannon paikantaminen sosiaalisiin prosesseihin
  • tiedon ja sosiaalisen toiminnan kytkeminen toisiinsa

Arja Jokinen kuvaa Tietoarkiston Laadullisen tutkimuksen verkkokäsikirjassa konstruktionistista näkökulmaa niin, että todellisuus ei ole ”jossain tuolla löytämistään odottamassa”, vaan se rakentuu jatkuvasti toiminnassa ja puheessa. Tutkijaa kiinnostavat hänen mukaansa kulttuuriset merkitykset, ei niinkään yksilöiden subjektiiviset merkitykset. Näkökulma nojaa sosiaaliseen konstruktionismiin ja etnometodologiaan.

Sosiaalinen konstruktionismi on näkökulma eikä analyysimenetelmä. Opinnäytetyössä tarvitset sen rinnalle konkreettisen tavan käsitellä aineistoa, tavallisesti jonkin diskurssianalyysin tai kategoria-analyysin muodon.

Berger ja Luckmann: Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen

Suuntauksen klassikko on Peter L. Bergerin ja Thomas Luckmannin The Social Construction of Reality (1966). Suomeksi se ilmestyi nimellä Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen: tiedonsosiologinen tutkielma (suom. Vesa Raiskila, Gaudeamus 1994), ja siitä on otettu useita painoksia. Kirja on tiedonsosiologiaa: se tutkii arkielämän tietoa eli sitä, mitä ihmiset pitävät itsestään selvänä totena.

Berger ja Luckmann määrittelevät todellisuuden ilmiöiksi, joita emme voi toivoa pois, ja tiedon varmuudeksi siitä, että ilmiöt ovat todellisia ja niillä on tietyt ominaisuudet. He kuvaavat, miten toistuvista toimintatavoista tulee instituutioita, jotka näyttävät ihmisille objektiivisilta, vaikka ne ovat ihmisten tuottamia. Uusi sukupolvi omaksuu ne sosialisaatiossa valmiina maailmana. Kirjan ydinajatus on kolmiosainen: yhteiskunta on ihmisen tuote, yhteiskunta on objektiivinen todellisuus ja ihminen on yhteiskunnan tuote.

Sosiologi ei Bergerin ja Luckmannin mukaan voi ratkaista, onko ihminen esimerkiksi vapaa. Hän voi kuitenkin kysyä, miten käsitys vapaudesta on tullut itsestään selväksi yhdessä yhteiskunnassa mutta ei toisessa ja miten tätä todellisuutta pidetään yllä. Samaa kysymystä voi esittää opinnäytetyössä vaikkapa käsityksistä hyvästä vanhemmuudesta, työkyvystä tai menestyksestä.

Termipankin artikkelissa huomautetaan sosiologi Risto Heiskalaan viitaten, että Berger ja Luckmann ammentavat saksalaisesta ajatteluperinteestä ja paikantavat sosiaalisen todellisuuden viime kädessä yksilöihin, jotka kiinnittävät merkityksiä. Ferdinand de Saussuren perintöön kiinnittyvässä ranskalaisessa yhteiskuntateoriassa, jota edustivat esimerkiksi Michel Foucault ja Jacques Derrida, korostuvat enemmän kulttuuristen rakenteiden tuottamat kytkennät.

Kieli, diskurssi ja diskurssianalyysi

Konstruktionistisessa näkökulmassa kieli ei Jokisen mukaan vain heijasta todellisuutta, vaan tuottaa sitä aktiivisesti. Kielellä myös tehdään asioita: syytetään, oikeutetaan ja puolustetaan. Ihmiset tukeutuvat kulttuurisiin puhetapoihin eli diskursseihin, ja eri puhetavoilla on erilaisia seurauksia. Jokisen esimerkissä sosiaalityöntekijän ja asiakkaan keskustelussa ei ole yhdentekevää, määritelläänkö asiakkaan ongelma ensisijaisesti päihde-, parisuhde- vai mielenterveysongelmaksi.

Lähin analyysimenetelmä on diskurssianalyysi. Eero Suoninen kirjoittaa Tietoarkiston diskurssianalyysia käsittelevässä luvussa, että diskurssianalyysin taustalla on sosiaalinen konstruktionismi. Analyysissa yhdistellään usein kysymyksiä siitä, mitä sanotaan, miten sanotaan, missä tilanteessa ja millä seurauksilla. Suonisen mukaan suuntauksia voi jäsentää ulottuvuudelle kriittisestä analyyttiseen. Kriittinen diskurssianalyysi tutkii, miten kielenkäyttö tuottaa sosiaalista ja poliittista eriarvoisuutta, ja soveltaa yleensä Michel Foucault’n ajattelua. Analyyttinen diskurssianalyysi, kuten diskursiivinen psykologia, tutkii yksityiskohtaisesti, miten arkinen kielenkäyttö saa asioita tapahtumaan. Koska suuntauksia on monta, Suonisen mukaan tutkijan on perusteltava omat metodiset valintansa huolellisesti.

Kirsi Juhila toteaa verkkokäsikirjassa, että diskurssianalyysi sitoutuu konstruktionistiseen tai etnometodologiseen paradigmaan ja sulkee samalla pois muun muassa faktanäkökulmaan nojautumisen. Suonisen mukaan diskurssianalyysia lähellä ovat kategoria-analyysi, retoriikan tutkimus ja keskustelunanalyysi. Suomenkielisiä perusteoksia ovat Arja Jokisen, Kirsi Juhilan ja Eero Suonisen Diskurssianalyysin aakkoset (Vastapaino 1993) ja Diskurssianalyysi: teoriat, peruskäsitteet ja käyttö (Vastapaino 2016) sekä Sari Pietikäisen ja Anne Mäntysen Uusi kurssi kohti diskurssia (Vastapaino 2019).

Konstruktionismi vai konstruktivismi?

Sanat sekoittuvat helposti. Kasvatustieteessä konstruktivismilla tarkoitetaan yleensä oppimiskäsitystä. Termipankin filosofian artikkelin mukaan kasvatusalan tutkimuksissa korostetaan, että tietämys rakentuu mielessä: uutta tietoa valikoidaan, tulkitaan, jäsennetään ja yhdistetään aiemmin omaksuttujen tietorakenteiden ohjaamana. Hanna Laitinen kuvaa HAMK Unlimited -verkkolehdessä (2023) Nevgiin ja Lindblom-Ylänteeseen viitaten konstruktivismia sateenvarjoterminä, jonka alle mahtuvat esimerkiksi kognitiivinen konstruktivismi ja sosiokonstruktivistiset suuntaukset, kuten vygotskilainen sosiokulttuurinen näkökulma. Hänen mukaansa suomalaisessa koulutuksessa korostetaan sosiokonstruktivistista oppimista esiopetuksesta yliopisto-opetukseen asti. Yhteistä konstruktivistisille oppimiskäsityksille on, että oppija rakentaa uutta tietoa aktiivisesti omista lähtökohdistaan, aiemmasta tiedostaan ja kokemuksistaan.

Sosiaalinen konstruktionismiKonstruktivismi oppimiskäsityksenä
Mitä rakentuu?Sosiaalinen todellisuus ja sen itsestäänselvyydetYksilön tai ryhmän tieto ja ymmärrys
Missä?Kielenkäytössä, vuorovaikutuksessa ja instituutioissaOppijan mielessä, sosiokonstruktivismissa myös vuorovaikutuksessa
Tyypillinen alaYhteiskunta- ja kulttuurintutkimusKasvatustiede ja opetuksen suunnittelu
EsimerkkikysymysMiten opettajat puhuvat oppimisvaikeuksista?Miten oppilaat rakentavat käsityksen murtoluvuista?

Raja ei ole tarkka. Tutkimusmenetelmien kirjallisuudessa konstruktivismi voi tarkoittaa myös tutkimusparadigmaa. Egon Guballe ja Yvonna Lincolnille (1994) se on paradigma, jossa todellisuudet ovat moninaisia, sosiaalisesti ja kokemuksellisesti rakentuneita konstruktioita. Myös suomenkielisissä lähteissä nimitykset sekoittuvat. Esimerkiksi Tieteen termipankin kasvatustieteiden artikkeli, jota ei ole merkitty tarkistetuksi, rinnastaa määritelmässään sosiokonstruktivismin ja sosiaalisen konstruktionismin. Kerro siksi, mitä nimityksellä tarkoitat ja keneen nojaat.

Sosiaalinen konstruktionismi, positivismi ja hermeneutiikka: erot

Jokisen jaottelussa konstruktionistinen näkökulma nojaa sosiaaliseen konstruktionismiin ja etnometodologiaan, faktanäkökulma positivistiseen tietoteoriaan ja kokemusnäkökulma hermeneuttiseen perinteeseen ja fenomenologiaan. Taulukko mukailee hänen vertailuaan: sarakkeet ovat hänen näkökulmansa, ja suluissa on perinne, johon kukin nojaa. Jokisen mukaan vertailua on syytä lukea karkeana pelkistyksenä. Lue lisää oppaista positivismista ja hermeneutiikasta.

Konstruktionistinen näkökulma (sosiaalinen konstruktionismi)Faktanäkökulma (positivismi)Kokemusnäkökulma (hermeneutiikka, fenomenologia)
TodellisuusRelationaalinen, moninainen ja alati rakentuvaObjektiivinen, yksilöiden näkemyksistä riippumatonSubjektiivinen ja moninainen
Tutkimuksen kohdeKulttuuriset merkitykset, vuorovaikutus ja toimintaTosiasiat ja asiantilatSubjektiiviset merkitykset
Kielen rooliKieli rakentaa todellisuuttaKieli heijastaa todellisuuttaKieli on väline sanoittaa kokemusta
AineistoNäytteitä todellisuudestaPortti todellisuuteenVäylä kokemukseen
TutkijaTulkitseva analyytikkoUlkopuolinen havainnoitsijaYmmärtävä kanssakokija
LuotettavuusTulkintojen perusteltavuusEdustava otos ja näyttöVastaavuus tutkittavien näkemysten kanssa

Jokinen huomauttaa, että käytännössä harva tutkimus liikkuu puhtaasti yhden näkökulman sisällä, vaan eri näkökulmien elementtejä yhdistetään. Kysymys on hänen mukaansa siitä, kuinka vakuuttavia ja käyttökelpoisia valitut elementit ovat juuri kyseisessä tutkimusasetelmassa.

Miten sosiaalinen konstruktionismi näkyy tutkimuksessa?

Näkökulma näkyy ensin tutkimuskysymyksessä. Se ei kysy, miksi jokin on niin kuin on, vaan miten siitä puhutaan, millaisia merkityksiä ja asemia puheessa rakentuu ja millaisia seurauksia sillä on. Kysymys ”Miksi opiskelijat uupuvat?” etsii syitä. Kysymys ”Miten opiskelijat puhuvat jaksamisesta ja kenelle puheessa annetaan vastuu siitä?” on konstruktionistinen. Tyypillisiä kysymysmuotoja ovat:

  • Miten ilmiöstä puhutaan tietyssä aineistossa?
  • Millaisia kategorioita tai asemia puheessa rakentuu?
  • Miten puhujat perustelevat, syyttävät tai puolustavat?
  • Millaisia seurauksia puhetavoilla on?

Aineistona voivat olla haastattelut, kuten teemahaastattelut, mutta myös lehtijutut, asiakirjat, verkkokeskustelut tai videotallenteet. Jokisen mukaan konstruktionistisessa tutkimuksessa aineisto ei ole otos, joka edustaa ulkopuolista todellisuutta, vaan näyte todellisuudesta itsestään. Siksi aineiston koolla ei ole samaa merkitystä kuin faktanäkökulmasta tehtävässä tutkimuksessa. Haastatteluaineistossa tarkastellaan myös haastattelijan kysymyksiä, koska vastaukset rakentuvat aina suhteessa niihin. Litteroi siis myös omat puheenvuorosi ja valitse litteroinnin tarkkuus analyysin mukaan.

Kerro menetelmäluvussa, mitä konstruktionismi tarkoittaa juuri sinun työssäsi, ja pidä se johdonmukaisena. Jos luet haastatteluotteita puhetapoina, et voi samoista otteista ilman perusteluja päätellä, mitä todella tapahtui. Jokinen muistuttaa, että koska tutkimus on itsekin osa todellisuuden rakentamista, tutkijalla on eettinen vastuu pohtia oman tutkimuksensa roolia. Aineiston keruusta, etiikasta ja analyysista kerrotaan oppaassa laadullisesta tutkimuksesta.

Keksitty esimerkki: jaksamispuhe opiskelijahaastatteluissa

Keksitty esimerkki: konstruktionistinen analyysi haastatteluotteesta

Ville tekee sosiaalipsykologian kandidaatintutkielmaa ja on haastatellut kahdeksaa yliopisto-opiskelijaa. Tutkimuskysymys on: Miten opiskelijat puhuvat jaksamisesta ja kenelle puheessa annetaan vastuu siitä?

Ote: Haastattelija: ”Miten sä oot jaksanu tänä syksynä?” Iida: ”No ihan hyvin, ku mä vihdoin opettelin sanomaan ei. Et kyl se on aika paljon itestä kiinni.” (Iida, peitenimi, H5, 00:21:40)

Analyysi: Ville ei kysy, jaksaako Iida todella hyvin. Hän huomaa, että Iida rakentaa jaksamisen yksilön taidoksi ja että jo haastattelijan kysymys esittää jaksamisen yksilön asiana. Hän nimeää puhetavan alustavasti ”jaksaminen omana taitona” ja etsii aineistosta myös toisenlaisia puhetapoja, kuten puhetta kurssimääristä ja opintojen aikarajoista.

Seuraukset: Kun jaksaminen esitetään omana taitona, väsymys näyttäytyy epäonnistumisena, ja vastuu siirtyy opiskelijalle. Rakenteita korostava puhetapa sijoittaa vastuuta myös opintojen järjestäjille.

Raportointi: Ville ei väitä, että ote kertoo Iidan todellisen mielipiteen tai että puhetapa on yleisin kaikilla opiskelijoilla. Hän kuvaa, millaisia puhetapoja haastatteluissa rakentui ja millaisia seurauksia niillä on.

Esimerkki noudattaa oppaan neuvoja: kysymys koskee puhetta eikä syitä, haastattelijan kysymys on mukana analyysissa, otteessa on peitenimi, haastattelun koodi ja aikaleima, ja tulos esitetään puhetapoina eikä yleistyksenä kaikista opiskelijoista. Jokisen mukaan tällaiset luokitukset rakennetaan aineistolähtöisesti, ja vasta sen jälkeen niitä peilataan muihin tutkimuksiin ja teorioihin.

Onko kaikki sosiaalisesti rakentunutta? Relativismikritiikki

Konstruktionismia arvostellaan relativismista: jos kaikki on rakennettua, onko mikään totta, ja eikö tutkijan oma analyysikin ole vain yksi konstruktio? Berger ja Luckmann eivät väitä ratkaisevansa tätä. He sanoutuvat irti siitä, että sosiologialla olisi vastaus filosofisiin kysymyksiin siitä, mikä lopulta on todellista, ja tutkivat sitä, mikä yhteisössä kulkee tietona, riippumatta sen lopullisesta pätevyydestä.

Väite, että jokin on sosiaalinen konstruktio, voi tarkoittaa monia asioita. Termipankin mukaan se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sosiaaliset seikat ovat ohjanneet jonkin teknologisen standardin kehitystä. Tieteensosiologiassa väite on joskus tulkittu jyrkemmin niin, ettei kohdetta olisi lainkaan olemassa uskomuksista riippumatta. Opinnäytetyössä kannattaa siksi erottaa kaksi tulkintaa:

  • Maltillinen: käsitteet, luokittelut ja instituutiot ovat sosiaalisesti rakentuneita, mutta se, mihin ne viittaavat, voi olla olemassa niistä riippumatta.
  • Jyrkkä: kohdetta ei ole olemassa puheen ja käytäntöjen ulkopuolella.

Kerro, kumpaa tarkoitat. Maltillista tulkintaa on helpompi perustella. Ian Hackingin kirjan nimi tiivistää ongelman: The Social Construction of What? (1999; suomeksi Mitä sosiaalinen konstruktionismi on?, suom. Inkeri Koskinen, Vastapaino 2009).

Opinnäytetyössä selviät kritiikistä, kun kerrot tarkasti, mikä tutkimuksessasi on rakentunutta. Jos tutkit, miten uupumuksesta puhutaan, et väitä, ettei väsymys ole todellista. Tutkit sitä, miten sille annetaan merkityksiä ja millaisia seurauksia niillä on. Jokisen mukaan tutkimuksen tulos on tutkijan perusteltu tulkinta, joka esitetään niin, että lukija voi arvioida päättelyn kestävyyden.

Usein kysyttyä

Mitä sosiaalinen konstruktionismi tarkoittaa?
Sosiaalinen konstruktionismi on tieteenfilosofinen näkökulma, jonka mukaan sosiaalinen todellisuus rakentuu ihmisten välisessä toiminnassa ja erityisesti kielenkäytössä. Itsestään selvinä pidetyt asiat ovat syntyneet tietyssä ajassa ja kulttuurissa, ja ne voisivat olla toisin. Klassikko on Bergerin ja Luckmannin teos Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen (1966, suomeksi 1994).
Mikä ero on konstruktionismilla ja konstruktivismilla?
Sosiaalinen konstruktionismi tutkii, miten sosiaalinen todellisuus rakentuu kielenkäytössä, vuorovaikutuksessa ja instituutioissa. Konstruktivismi tarkoittaa kasvatustieteessä yleensä oppimiskäsitystä, jonka mukaan oppija rakentaa uutta tietoa aiemman tietonsa ja kokemustensa varassa. Nimityksiä käytetään myös sekaisin, joten kerro opinnäytetyössä, mitä tarkoitat ja keneen nojaat.
Miten sosiaalinen konstruktionismi näkyy tutkimuksessa?
Tutkimuskysymys ei kysy, miksi jokin on niin kuin on, vaan miten siitä puhutaan, millaisia merkityksiä ja asemia puheessa rakentuu ja millaisia seurauksia sillä on. Aineistona voivat olla haastattelut, lehtijutut, asiakirjat tai verkkokeskustelut, ja tavallinen analyysimenetelmä on diskurssianalyysi. Haastatteluissa analysoidaan myös haastattelijan kysymyksiä.
Onko kaikki sosiaalisesti rakentunutta?
Ei siinä mielessä, että fyysinen maailma olisi keksitty. Berger ja Luckmann eivät väitä vastaavansa filosofisiin kysymyksiin siitä, mikä lopulta on todellista, vaan tutkivat sitä, mikä yhteisössä kulkee tietona. Väite, että jokin on sosiaalinen konstruktio, voi tarkoittaa monia asioita, joten kerro tarkasti, mikä tutkimuksessasi on rakentunutta.

Lue myös